Viime vuosina on ollut paljon puhetta Bitcoin-louhinnan järjettömästä energiankulutuksesta. Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle että väittävät Bitcoinia pahenevaksi ympäristokatastrofiksi. Mutta kuten niin monet asiat krypto universumissa, myös termit ja konseptit menevät helposti sekaisin julkisessa keskustelussa.
Ensinnäkin kun valtamediassa keskustellaan Bitcoinin energiankulutuksesta on kyseessä Bitcoin coren (BTC) energiankulutus, ei Bitcoin SV:n (BSV).
Tässä mielessä he saattavatkin olla oikeassa sanoessaan että Bitcoiniin käytetty energia menee hukkaan. Koska kaikella tällä kasvavalla energia määrällä saadaan maksimissaan aikaiseksi vain 7 transaktiota per sekunti BTC:n rajatusta blokkikoosta johtuen. Vaikka BTC:n energiankulutus on kasvanut räjähdysmäisesti se tuottaa edelleen saman verran transaktioita kuin kymmenen vuotta sitten.
Samaan aikaan taustalla BSV on seurannut Satoshi Nakamoton alkuperäistä visiota rajattomasta blokkikoosta. Se tekee BSV:stä exponentiaalisesti tehokkaamman rahansiirtojärjestelmän kuin BTC. Toisinsanoen kun BSV kasvaa ja transaktioiden määrä nousee se tekee huomattavasti enemmän tulosta samalla energiamäärällä kuin BTC. BSV:n kasvaessa kilpailun ja teknillisten edistysten myötä, siitä tulee yhä tehokkaampi ja ekologisempi.
Yksi asia mikä myös pitää ottaa huomioon puhuttaessa Bitcoinin energiakulutuksesta on miten sen suhteuttaa nykyiseen talousjärjestelmään. Jos laskemme yhteen kaiken tarvittavan energian käteisen valmistamiseen ja levitykseen, pankkien massiivisten serveri farmien ylläpitoon ja kullan louhimiseen… Bitcoin SV näyttää paljon vihreämmältä.
Itseasiassa skaalattuna BSV on energiatehokkain rahajärjestelmä mitä on koskaan luotu. Se voi tosiaankin korvata kaikki maailman maksuväylät tarjoamalla turvallisemman ja ekologisemman vaihtoehdon rajattoman kapasiteettinsa ansiosta.
Siksi BSV ekosysteemin laajentaminen on jotakin todella tavoittelemisen arvoista sekä liikevoiton että planeetan hyvinvoinnin kannalta. Joten ensikerralla kun etsit vihreämpää vaihtoehtoa aloita Bitcoin SV:stä.